perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kirjopipo

Aloitin eilen illalla uuden välityön jäädessäni odottelemaan rinnanmittaa tyttäreltäni, jolla aion neuloa topin silkkilangasta. Kaikki kivat paksummat langat ovat loppuneet, joten yhdistin kaksi ohuempaa pätkävärjättyä Falbel-lankaa punvihreäksi pipoksi. Ainakin alku näyttää kovin mielenkiintoiselta.

Aloitin kolmella silmukalla, mutta olisi kannattanut luoda 6 silmukkaa heti alkuun. Sitten vain lisätään silmukka jokaiseen silmukkaan seuraavalla kerroksella, yksi välikerros, ja taas 6 silmukkaa lisää joka toiseen silmukkaan, välikerros jne. lisäys 6 kohtaa kerrosta, samalla kohtaa joka kerta - kuten virkatessasi pitsiliinaa. Näyttää, että se lisäysmäärä on sopiva. Alussa minulla oli sukkapuikot, nyt olen vaihtanut jo pyöröpuikkoon. EDIT Alussa lisäyksiä kannattaa tehdä joka kerroksella. Katso alempaa, miten kävi, kun lisäsin näin.


Kun olin leventänyt joka toinen kerros niin paljon, että silmukoita oli 144 kpl ja pipolla korkeutta 16 cm, neuloin reikäkerroksen. Yhden kerroksen verran neuloin: langankierto, 2 yhteen neuloen. Silmukkamäärä pysyi siis samana. Seuraavan kerroksen neuloin taas normaalisti oikeaa. Langankiertojen kohdalle muodostui reiät. Niiden kohdalta baskeri-rastapipo taittuu kauniisti.


Reikäkerroksen jälkeen neuloin runsaat 7 cm suoraa pyöröpuikoilla. Sitten otin käyttööni hieman pienemmät sukkapuikot ja aloin neuloa niillä resoria 1 oikein, 1 nurin. Nurjat silmukat neuloin kaksi silmukkaa yhteen. Samalla siis silmukoiden määrä vähenee 144:stä 96:een. Kuvassa kahden silmukan nurin yhteen neulominen menossa. Neljälle sukkapuikolle tulee näin kullekin 24 silmukkaa, joilla jatkoin resoria 5 cm.



Päättelin resorisilmukat "sopivan" löysästi viimeistä 12 lukuunottamatta. Aloitin niillä lipan neulomisen sileää neuletta (edestakaisena). Kummassakin sivussa lisätään oikeilla kerroksilla 2 silmukkaa ja 12 keskimmäisen silmukan kummassakin laidassa 1 silmukka. Yhdellä oikean puolen kerroksella tulee siis 6 silmukkaa lisää. Levennyspaikan oivaltamista auttaa, jos jakaa silmukat kolmelle puikolle niin, että keskimmäisellä on 12. Laitapuikkojen silmukkamäärä kasvaa jokaisella oikella kerroksella 3:lla, puikon alkuun 2 lisää resorin reunasta poimien, puikon loppuun 1 lisää silmukoiden välisestä langasta neuloen.

Nurjan kerroksen neulon normaalisti ilman lisäyksiä. Tätä jatketaan, kunne lippa on halutun kokoinen. Sen jälkeen neulotaan nurja kerros oikeaa niin, että oikealle puolelle tulee nurjalla käännöskohta. Sen jälkeen lippa kavennetaan samoin kuin levenneettiin alussa. Siitä tulee myöhemmin lisää kuvia.


 Silmukan lisäys lipan reunassa, vaihe 1. Poimitaan resorin reunasta seuraava silmukka puikolle.




Silmukan lisäys lipan reunassa, vaihe 2. Vedetään lanka poimitun silmukan lävitse.



Silmukan lisäys lipan reunassa, vaihe 3. Nostetaan silmukka puikolle. Lisää samalla tavalla vielä toinen silmukka ja neulo ne sitten normaalisti ja loput puikon silmukat.




Silmukan lisääminen keskelle, vaihe 1. Neulottuasi reunapuikon loppuun nosta sille lanka kahden puikon välistä, silmukoiden välistä.



Silmukan lisääminen keskelle, vaihe 2. Nosta välilanka seuraavalle puikolle.




Silmukan lisääminen keskelle, vaihe 3. Neulo nostettu silmukka normaalisti reunapuikolle.


Kun lippa oli 5 cm korkea ja reunapuikoilla oli 21 silmukkaa, neuloin oikealla kerroksella nurjaa. Siihen kohtaan muodostuu lipan taite, jonka jälkeen alkavat kavennuket.


Oikeassa reunassa kavennetaan 2 silmukkaa ylivetokavennuksella. Kannattaa neuloa myös ensimmäinen silmukka. Niin reunasta tulee paremmin ommeltava.











Silmukan kaventaminen keskellä oikealla. Siirrä reunapuikon viimeinen silmukka keskipuikolle. Neulo keskipuikolta kaksi silmukkaa oikein yhteen.






Silmukan kaventaminen keskellä vasemmalla. Jätä keskipuikon viimeinen silmukka neulomatta. Neulo keskipuikolla reunapuikon ensimmäinen silmukka. Nosta neulomatta jätetty silmukka sen yli.







Kun jäljellä oli enää keskimmäiset 12 silmukkaa, päättelin ne. Kuvassa näkyy hieman pipon resoria ja lippa kokonaisuudessaan avonaisena, ompelemattomana.





Taitoin lipan kaksinkerroin ja kiinnitin nuppineuloilla siten, että lippa asettui nätisti. Punertavaa lankaa oli jäänyt juuri sopivasti ompelulangan verran jäljelle.







Valmis lippa nurjalta ja oikealta puolelta.





Valmis pipo edestä.




Pipo takaa. Alun virhe paljastui. Levensin liian vähän, joten purin pipon kärjen niin pitkälle kuin jaksoin. Aloituspäästä tehden se ei ole ihan helppoa. Poimin silmukat ja kavensin joka kerroksella 6 silmukkaa, kunnes jäljellä oli 9 silmukkaa. Niiden läpi vedin langan. Lopputulos näytti tältä:




Parempi, eikö? Seuraavalla kerralla kokeilen joka kerroksella lisäämistä alusta vielä pidemmälle. Niin oikestaan teinkin Puro-langoista neulotuissa pipoissa, jotka aloitin alhaalta ja lopussa kavensin silmukat pois 12 silmukkaa kerroksellaan joka kerroksella. Kavennuksesta tulee poimuinen, mutta kivan näköinen.




Rastapipo valmiina! Aloitin tämän perjantaina ja lopetin sunnuntaina.

Kokeilin pipoa myös omaan päähäni ja se on muotoiltavissa monen näköiseksi. Kaksinkertainen Fabel-lanka antaa sille sopivan jäykkyyden. Normaalit pipot eivät sovi minulle ollenkaan, mutta tämä on kuin kaunis kampaus. Hmmm... Minun pitää hommata nenä tuolle pallopäälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti